Pia Simons: ”Työvoiman vuokraaminen on vahvistuva trendi”

Vuosien saatossa Simons Elemetin toimitusjohtaja Pia Simons on nähnyt monen trendin tulevan ja
menevän mitä tulee sesonkityöhön, suhdanteisiin kuin väliaikaisen työvoiman tarpeeseenkin.

– Juuri nyt trendi on tällainen: monilla rakennusyrityksillä on vain pieni määrä vakituista
työvoimaa, ja loppu työvoimatarve täytetään vuokratyövoimalla. Kesäisin työvoiman löytäminen
on meidän osaltamme helppoa, mutta tänä vuonna syksy on tuonut siihen mukanaan haasteita.

Muutamia vuosia sitten Simons Elementillä oli suuri pula insinööreistä, ja välillä myös rakentajien
löytäminen on ollut vaikeampaa.

– Nyt rakennusala vaikuttaa kuitenkin olevan jälleen suositumpaa opiskelijoiden parissa, ja se
näkyy myös meillä. Haaste nuorten keskuudessa on uskallus oman yrityksen perustamiseen –
yrittäjäksi ryhtyminen on iso päätös. Hyvä asia on se, että jo päiväkodissa ja kouluissa panostetaan
verkostoitumistaitojen ja ylipäätään sosiaalisten taitojen omaksumiseen. Se tulee näkymään
nuorempien sukupolvien tulevaisuudessa, mitä yrittämiseen tulee. Heille verkostoitumisen
merkitys tulee olemaan itsestäänselvyys!