Hippi Hovi: Perinteiset työnhaun tavat saavat haastajia työmarkkinoilla

Yhä useampi työnantaja Rannikko-Pohjanmaalla katsoo, että uusien, pätevien työntekijöiden rekrytointi on vaikeaa. Yritysten on vaikea löytää juuri sitä osaamista, mitä ovat etsimässä. Monet työnantajat ilmoittavat avoimista työpaikoista lehdissä tai rekrytointisivustoilla. Hakemuksia tulee paljon ja niiden läpikäymiseen kuluu paljon aikaa. Samalla työnhakijat yrittävät löytää uusia avoimia työpaikkoja, joita hakea.

Monet työnantajat kääntyvät työvoimatoimiston puoleen, mikä on toisaalta hyvä, mutta myös TE-toimistot vastaanottavat suuria määriä hakemuksia. Myös henkilöstövälitysfirmat ovat osittain hyvä vaihtoehto, mutta tulevat toisaalta paljon kalliimmaksi kuin prosessin hoitaminen itse.

Viime vuosien aikana työpaikkailmoitusten määrä sosiaalisissa medioissa on kasvanut huomattavasti. Tom Laine, yksi Euroopan johtavia sosiaalisen median asiantuntijoita sanoo, että on kuitenkin vaikea arvioida miten moni työnantaja löytää sopivaa henkilökuntaa tätä kautta. Monet palveluista ovat yhdysvaltalaisia, eivätkä ne raportoi tuloksistaan suomalaisille viranomaisille.

Myös uudenlaiset applikaatioihin perustuvat palvelut ovat yleistyneet viime vuosien aikana. Näissä applikaatioissa työnantajat ja työntekijät kohtaavat siten, että työnhakijan luoma profiili matchataan sopivien työpaikkojen kanssa. Ajatuksena on säästää aikaa ja rahaa, kun sopivat henkilöt työn hoitamiseen löytyvät yksinkertaisemmin. Nämä palvelut ovat helppoja ymmärtää ja käyttää, ja uhkaavat siksi työmarkkinoilla tällä hetkellä vallassa olevia toimintatapoja.

Sopivan työvoiman löytäminen ei siis ole aivan yksinkertaista. Mahdollisuuksia on monia ja eri metodeilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Prosessi on monimutkainen myös työnhakijan näkökulmasta. Kokemuksen listaaminen CV:en ei välttämättä kerro sitä, miksi henkilö olisi sopiva juuri kyseiseen työhön. Työn tekemisen laatuun kun vaikuttaa kokemuksen lisäksi yleensä myös henkilön persoonallisuus.

 

Hippi Hovi

Toimitusjohtaja

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät