GIG-seminaarin satoa

GIG-taloutta käsittelevä aamupalaseminaari alkoi tiistina Aktian pääekonomisti Heidi Schaumanin kiinnostavilla ja inspiroivilla näkemyksillä globaalista ja paikallisesta taloudesta.

Nykypäivän työympäristössä kaivataan joustavuutta, sillä markkinoiden epävarmuuden vuoksi monet yrittäjät suhtautuvat varovaisesti työntekijöiden palkkaamiseen. Tietyillä aloilla on pulaa työvoimasta, ja Suomessa on myös väliaikaista tarvetta erikoisosaamiselle esimerkiksi edistyneemmillä IT-alan osa-alueilla. Näillä eväillä aloitimme GIG-seminaarin.

Linqit on luotu juuri yllämainittuihin tarpeisiin: yritysten välisen yhteistyön parantamiseen sekä yksinkertaistamaan rekrytointia yleisesti, väliaikaisen osaamistarpeen paikkaamista, markkinointia, sekä kaivattuja taitoja omaavan työvoiman löytämistä.

Linqit luo uusia mahdollisuuksia

Nykypäivän nuoret kaipaavat joustavuutta ja valinnanvapautta työelämässään. Kokopäivätyö ei houkuttele nuoria samalla tavalla kuin aikaisempia sukupolvia. Linqit antaa paremmat mahdollisuudet joustavaan työelämään sekä tasaisen tulovirran ylläpitämiseen ja antaa samalla näkyvyyttä työmarkkinoilla. Linqitin avulla yrittäjän on mahdollista markkinoida omia valmiuksiaan ja vapaita työpaikkoja sekä kertoa tarpeestaan erikoisosaamiselle turvallisessa ja valvotussa verkostossa.

Muuttuva maailma

Markkinat ovat muuttuneet ja se vaikuttaa myös suuriin yrityksiin. Aktian aluejohtaja Stefan Grönholm painotti sitä, että yhteistyötä eri aloihin erikoistuneiden yritysten välillä tarvitaan. Grönholm nimesi esimerkiksi Aktian ja Finnveran välisen yhteystyön, joka edistää molempien yritysten toimintaa. Grönholmin mukaan on mahdollista, että pankkien tulevaisuudessa pankkien tehtävät keskittyvät yhä enemmän talousneuvontaan.

Unelmatyön perässä paikkakunnalta toiselle muuttaminen saattaa paitsi tulla kalliiksi, myös madaltaa elämänlaatua. Linqitin kautta yritykset voivat etsiä ja markkinoida väliaikaisia ”keikkoja”, mikä antaa suuremmat mahdollisuudet sekä löytää erikoisosaamista, että myös työskennellä unelma-ammatissaan ilman, että on pakko muuttaa paikkakunnalta toiselle työn perässä.

Hippi Hovi, Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja, on samoilla linjoilla. Vaikka omien työntekijöiden kautta rekrytoiminen on yhä tavallisempaa, ilmoittavat monet yritykset avoimista työpaikoista saadakseen näkyvyyttä ja vahvistaakseen yrityksen brändiä.

GIG-ajattelu – yhteistyö ennen rekrytointia! Tässä tiivistyy seminaarin viesti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA