Cerex Maalaamon Björn Wallin ostaa mieluummin alihankintana muilta yrityksiltä kuin palkkaa uuden työntekijän

Cerex Maalaamo on toiminut jo yli 20 vuoden ajan ja 12 vuotta sitten Björn Wallin siirtyi yrityksen johtoon. Ensimmäiset neljä vuotta Björn hoiti kaiken yrityksessä, mutta kun tarjouspyyntöjen määrä kasvoi, Björn palkkasi ensimmäistä kertaa toisen henkilön yritykseen. Tänä päivänä yrityksessä on 8 työntekijää ja ruuhka-aikoina Björn vuokraa lisäresursseja. Yrityksen kotipaikka on ollut Kristiinankaupunki, mutta Björn rakentaa tällä hetkellä taloa Vaasaan ja muuton yhteydessä myös yritys vaihtaa paikkakuntaa.

Cerex Maalaus tarjoaa palveluita niin suuremmille rakennusyrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Yritys hoitaa lähes kaiken tyyppiset maalaustyöt sekä sisällä että ulkona, niin uudisrakennuksissa kuin remonttikohteissakin. Muutamia esimerkkejä ovat silotus, tapetointi, lattioiden asennus, katto- ja julkisivumaalaus, vesi- ja hiekkapuhallus, korkeapainepesu, rappaus jne. Cerex Maalauksen asiakkaat löytyvät eri puolilta maata aina pohjoisesta Luodosta eteläiselle Turunmaalle, Ahvenanmaalle ja Uudellemaalle. Viimeisin suuri toimeksianto oli Vaasalaisen kauppakeskus Espenin perusparannus, jossa Cerex Maalaus hoiti useimpien tilojen maalaustyöt.

Kun yritys saa suurempia toimeksiantoja, Björn ostaa palveluita toisilta yrityksiltä. Kesäisin tarpeet ovat suuremmat, ja viime kesänä hän esimerkiksi vuokrasi 12 ulkoista resurssia yritykseensä. Björn hoitaa kaiken koordinoinnin itse, ja lisäksi myös hallinnon ja laskutuksen.

Cerex Maalauksen useimmiten tarvitsemat resurssit ovat tilapäinen työvoima ja erityyppiset asiantuntijat. Esimerkkinä Björn mainitsee marmoroinnin ja mikrosementoinnin asiantuntijat. Yritys tarvitsee myös maalaajia, siivoojia ja joskus kääntäjää.

Björnin mielestä Linqit on erinomainen alusta yrittäjille. Hän toivoo, että suuremmat yritykset myös liittyvät siihen ja aktiivisesti päivittäisivät saatavilla olevista resursseistaan. Björnin mielestä yritysten tulisi myös käyttää hyväksi palautteen (rating) antamisen mahdollisuutta, jotta uudet ostajat voivat saada enemmän varmuutta siitä, kenet he pestaavat.

Kysymykseen parhaasta verkostointivihjeestään Björn tunnustaa, ettei hän ehdi verkostoida, sillä hänen aikansa kuluu yrityksen pyörittämiseen, mutta suunnitelmissa on, että hän voisi keskittyä enemmän koordinoimiseen kentällä olemisen sijaan – ja silloin hän toivon mukaan myös ehtisi tavata muita yrittäjiä. Hän sanoo, että yrittäjien tulisi ehdottomasti tehdä yhteistyötä toistensa kanssa. Yhteistyössä tärkeintä on, että molemmat osapuolet hyötyvät siitä. Jos se ei toimi, yhteistyötä ei kannata jatkaa.

Teksti ja kuva: Maria Norrlin-Asplund / celma.fi

Käännös suomeksi: Ingela Åström